Tapaa Pirkko Riekki

Julkaistu 30. toukokuuta 2014

Oululainen Pirkko Riekki on koiraharrastaja joka aloitti agilityn lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Pirkon elämä on ollut täynnä terveydellisiä haasteita. Vaikeuksista huolimatta hän katsoo maailmaa positiivisesti ja on täynnä iloista asennetta!

Pirkko Riekki on oululainen koiraharrastaja, joka aloitti agilityn lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Pirkko on edustanut agilitykilpailuissa Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseuraa, Oulun Koirakerhoa ja Active Dogs ry:tä. Parhaimpina saavutuksinaan hänellä on para-agilityn MM-hopea ja para-agilityn SM-hopea.

Miten Sinusta tuli agilityharrastaja?

"Minulla oli ollut aiemminkin koiria, mutta 1980-luvulla kotiin muutti pitkäkarvainen collie, jonka kanssa aloin harrastaa tokoa ja näyttelyitä. 1990-luvun alussa rotu vaihtui hieman pienempään, kun shetlanninlammaskoira Kismi muutti koirakseni. Kismin kanssa aloitin agilityn 90-luvun puolivälissä. Alkuvuosina harrastusseura oli Oulun Seudun KAS ry ja harjoitukset pidettiin Ruskohallilla. Ensimmäisiin agilitykilpailuihin osallistuin Kismin kanssa tammikuussa 1995 Kajaanin näyttelyn yhteydessä, tuomarina siellä oli Tuomo Pajari. Nuo kilpailut eivät suinkaan jääneet minun ja Kismin viimeisiksi vaan kilpailimme ympäri Suomen tehden mukavia kisareissuja kavereiden kanssa, nousten parissa vuodessa kolmosluokkaan.”

Mitkä seikat ovat vaikeuttaneet agilityuraasi?

"Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä sairastuin Hodgkinin tautiin eli imusolmuksesyöpään, jonka hoitojen seurauksena oikea jalkani vaurioitui. Sairauden uusiuduttua vuonna 2001 oli hoidoilla jälleen valitettavia seurauksia, minkä vuoksi vasen käsi ei ole toiminut normaalisti. Heinäkuussa 2012 sain tietää sairastavani kolmatta kertaa syöpää. Leikkaukset ja sytostaattihoidot veivät niin paljon voimia, että agilityharrastus piti jättää vuodeksi, mutta heinäkuusta 2013 lähtien olen käynyt harjoituksissa – hoitojen niin salliessa ja voimien riittäessä – jopa kolme kertaa viikossa.”

Kerro jotain agilitykoiristasi, millaisia ne ovat olleet agilityssa?

"Kaksi ensimmäistä agilitykoiraani olivat shetlanninlammaskoirat Kismi (Fi CH WW-98 Snowglow’s Kismet, mini3) ja Tosca (Fi CH Doing Test of Taste, mini2), jotka haukkuivat ja etenivät ylöspäin pomppien. Tuohon aikaan ei panostettu irtoavuuteen vaan juostiin koiran mukana niin, että koira oli ohjaajan oikealla puolella radan läpi. Nykyään ohjaan koiraa paljon kauempaa, minkä vuoksi rataantutustumiset ovat aiempaa merkittävämmässä roolissa koiran juoksulinjojen suunnittelemiseksi.”

Nucca - koira, joka opetti minut kuuntelemaan

"Lagotto romagnolo Nucalle (Fi CH TK1 Eugenian Jerasa, medi3) opetin itse agilityn alkeet, uramme alkuaikoina harjoittelimme Oulun Koirakerhossa. Nucan kanssa kisaaminen ja treenaaminen oli aina kivaa, potentiaalia irtoamiseen oli nähtävissä jo aiemmin, mutta "pirkotus" löytyi vasta Active koirakoulussa harjoittelun myötä."

Nucca on iloinen, itsepäinen, aktiivinen ja innostunut kaikesta mitä Pirkko keksi kokeilla harrastaa: oikeus voittajaluokkaan tokossa ja agilityssä kolmosista yksi agilityserti sekä näyttelyistä Suomen muotovalio.

"Seitsemänvuotiaan keeshond Saidan (Fi Tva Demicle’s Blosom Friend, medi3) kanssa aloin treenata agilitya heinäkuussa 2013. Saidalla oli ollut kaksi vuotta taukoa agilitysta ja minulla vuosi. Saida osaa agilityn perustaidot ja on kilpaillut muutama vuosi sitten noussen nopeasti medikolmosiin. Heti ensimmäisestä yhteisestä treenistämme lähtien Mari Kaplaksen ja Mikko Aaltosen kanssa olemme panostaneet Saidan irtoavuuteen, itsenäiseen esteiden suoritukseen ja siihen, että se oppisi lukemaan yhden käden ohjausta.”

Uran huippuhetket

Kesällä 2006 Pirkko matkusti Nucan kanssa Hollantiin para-agilityn MM-kilpailuihin. He olivat ensimmäinen suomalainen koirakko, jotka osallistuivat näihin arvokisoihin. Kilpailuissa oli viisi kategoriaa vamman laadun ja liikkumisen mukaan, kaikki säkäluokat samoissa tuloksissa. Kilpailuja oli kolmena päivänä, yksi rata päivässä. Pirkko ja Nucca sijoittuivat kokonaistuloksissa toiseksi saaden MM-hopeaa.

Heinäkuussa 2012 päivää ennen para-agilityn SM-kilpailuihin lähtemista Pirkko sai kuulla sairastuneensa aggressiiviseen syöpään. Hän lähti kuitenkin kilpailemaan ja sai pidettyä päänsä kasassa ja voitti ensimmäisten para-agilityn SM-kilpailujen hopeamitalin.

Nykyinen agilityfilosofiasi, miten siihen on päädytty ? Tulevaisuuden haaveet ?

"Oivallus siitä mitä agility voi olla tuli kun aloin käymään Mari Kaplaksen yksityistunneilla sinä kesänä kun Mari ja Mikko perustivat Active Dogs koirakoulun.”

NextLevelistä ja Tehotiimistä – joissa kouluttajina olivat Janita Leinonen, Jaakko Suoknuutti, Mikko Aaltonen ja Mari Kaplas – Pirkko sai lisätukea omaan tekemiseensä; hänen ei tarvitse välittää siitä ettei pysty juoksemaan vaan voi silti harrastaa tätä ihanaa lajia.

Nucca on ollut Pirkolle se koira joka on opettanut sekä lajista että koirista paljon. Nucca opetti että laji voi olla hauskaa, vaikka treenit ja kisat olisivat tavoitteellisia. Nucca oivallutti että koiralle voi opettaa tiettyjä asioita, joten samansuuntaista linjaa jatketaan Saidankin kanssa. Oleellisimpia asioita ovat koiran irtoavuus, tekninen taito ja itsenäinen työskentely.

"Ystäväpiiri on laajentunut agilityn myötä valtavasti"

Pirkko arvelee, että positiivisuus ja iloisuus ovat hänen luonteenpiirteitään, ja että hänen nuorena sairastamansa syöpä on muuttanut elämänasennetta entistäkin positiivisempaan suuntaan.

Nykyään Pirkko haluaa elää täysillä nauttien kaikesta mukavasta mitä voi tehdä hoitojen välillä.

"Suuri haaveeni on osallistua para-agilityn SM-kilpailuihin kesällä 2014 ja sitä ennen on tarkoitus startata normaaleissa kilpailuissa, medi3:ssa yhdessä Saidan kanssa.”

Katso muutamia Pirkon upeista radoista:

Kirjoittanut Kaisa Heikkinen